Keikkapäiväkirja: 18.8.2007 Rock The GlobeKun täytin kaksikymmentä, jouduin mahdottoman ikäkriisin pyörteisiin. Onneksi kriisi kesti vain n. kaksi tuntia ja opin hyväksymään sen tosiseikan, että teinityttö olen, enkä miksikään muutu. Tämä ihq asia mahdollisti sen, että olin hyvällä omatunnolla fanaattisen innostunut tulevasta keikasta Rock The Globessa lauantaina.
Ennen tätä oli kuitenkin hoidettava akustinen keikka Valkeisen lammella. Kokoonnuimme valkeiselle kahdeksan pintaan mukanamme läjä kattiloita, maalipurkkeja, kitaroita sekä sivistynyt määrä olutta rentoutumista varten. Puskaradio on ihmeellinen. Paikalla oli peräti ihmisiä ja ihmisiä etäisesti muistuttavia olioita. Keikki alkoi ja loppui ja tälle välille mahtui paljon virettä, epävirettä ja mielen virettä. Oli oikeastaan piristävää vaihtelua soittaa akustisesti. Tästä kukin lähti omiin suuntiinsa luvaten, että tavataan treeniksellä seuraavana aamuna kello kymmenen.
Ihmislajin innokkaimmat yksilöt, eli Lassi ja Lassi saapuivat paikalle ennen kymmentä. Muut olivat joko sitä mieltä, että kelloja on siirretty puolesta tunnista tuntiin taakse päin, taikka aika on suhteellinen käsite. Jokatapauksessa roudauspuuhat alkoivat niin valppaasti, kuin lauantain aamuisina tunteina voi alkaa. Minä olin edelleen ihan ihkuraksupoksu fiiliksissä daa.
Torille saavuimme. Minuun iski järkyttävä pelko: Tuleekohan tänne ihmisiä? Karkottaako minun puku, joka oli hyvissä ajoin päällä illalla olevaa humppakeikkaa varten, kaikki innokkaimmat teinitytöt, jotka odottavat meidän olevan roolimalleja ja idoleita? No, ei suinkaan. Populaa riitti ja ilmeet olivat kirjavia. Viikset heilu ja hauskaa oli. Keikin jälkeen nopea roudaus ja nauttimaan pyttipannusta ja valtavasta määrästä nuorisovaltuuston tarjoamia virvokkeita ja herkkuja.
Keikkojen jäkeen on aina puimista siitä, menikö se hyvin, keskinkertaisesti vai huonosti. Itse en osannut muodostaa mielipidettä asiasta ennen kuin kuulin vanhemman papan kommentin. Mies parka oli pitänyt keikan ajan käsiä korvien päällä, jonka jälkeen todennut: "Putkaan joutasivat!" Sain mielelleni rauhan, keikka meni loistavasti.
-L |
 |
KUVIA:
Lisää kuvia >>
|