ETUSIVUDRSKIRJOITUKSIAMEDIAKEIKATVIERASKIRJAIN ENGLISH

KIRJOITUKSIA: Avaruuseikkailu 2010

Uusi vuosikymmen on alkanut, ja kinkku on vihdoin poistunut elimistöstäni.

Aloitimme tekemään musiikkia joulukuussa Matin sekä Ollin kanssa. Se on helppoa. Ainut ongelman tapainen on aika, jota täytyy varata riittävästi, jotta ilmassa ei olisi ikävää kiireen makua. Yhteiset hetkemme ovat nykyään painossaan kullanarvoista, eteläsuomeen suuntautuneen muuttoliikkeen takia, ja näiden hetkien puute voi muodostua tekijäksi, joka voi haitata prosessin kristallisoitumista tilaan, jossa paukkuu ja tapahtuu. Toisaalta liika on liikaa, ja voi käydä niin, että hanat tukkeutuvat ja niistä tuleva tavara alkaa muuttua kuseksi. Yksi tuottelias tapaaminen on enemmän kuin kymmenen tapaamista, jossa osapuolet eivät kykene kohtaamaan toisiansa.

Itselläni oli mitä mukavin joulu sekä vuodenvaihde. Soittelin monien eri ihmisten kanssa ja sain tehtyä paljon asiota leppoiseen tahtiin heidän kanssaan. Välillä oli jopa hieman syyllinen olo Matin takia, joka joutui meidän sekä Hampaat Suussa -orkesterin treenien ohessa käymään lisäksi vielä töissä. Iltaisin töiden tai HS treenien jälkeen baariin asteli hyvin väsynyt olento, joka joutui usein nousemaan aamuksi töihin tai treeneihin. Olli ja minä pystyimme onneksemme nauttimaan täysin rinnoin Kuopion pakkasöistä paikallisissa juottoloissa. Itse olen kokeillut pidättäytymään alle seitsemässä annoksessa per ilta. Toisinaan se jopa onnistuu, ja seuraavana päivänä voi tehdä asioita!

Treenasimme myös koko orkesterilla pari kertaa tammikuun keikkaa varten. Ei ongelmia. Kaikki toimii vallan mainiosti. Oli kiva nähdä nuo ihmiset samassa tilassa ja hyvin voivina.

Hyvää uutta vuotta ystäväni!
Olkoon se meille taas yksi kauhun askel kohti sekä kuolemanpelon sulauttamista itseemme että sitä tilaa, josta maailmalla kiertelevät hippitytöt ovat minua opettaneet, jossa ihminen on vapautunut harhastaan, jota kutsutaan - minäksi.

Omm... madi padme hum... pum

-p